15 maaliskuuta, 2014

Paras aika vuodesta


Nimittäin keväthän se (vaikka henk.kohtaisesti olen kesäihmisiä). Noh, olisi se talvi pidempi ja parempikin saanut olla, jäällä käytiin vain muutamaan otteeseen ja nyt kelit on olleet ihan kamalia. Tiet vastaa luistinratoja ja ihmiset kaatuu kumoon kuin keilat konsanaan. Myös itse kaaduin ja tammikuussa loukattu jalkani alkoi oireilemaan jälleen. Kävin lääkärissä ja hiusmurtumahan siinä todettiin, oli tosin lähtenyt luutumaan ihan hyvin ja oikein niin ei tarvinnut leikkaukseen lähteä :)

Noa ja Malla kaupunkihumussa
Meillä ollaan pissailtu lehdille ja ei lehdille, sisäsiisteyden harjoittaminen on hiukan vaikeaa kun asutaan ylimmässä kerroksessa ja mä oon päivät töissä ja iltapäivästä jo niin väsynyt, ettei meinaa jaksaa oikein portaiden ravaaminen kipeällä jalalla kiinnostamaan. Noan kanssa ollaan haettu jo ensimmäiset rokotukset, eikä tuntunut missään! Noa on ollut myös Linan agilitytreeneissä mukana ja pääsi vähän harjoittelemaan putken ihmeitä. Tai noh, jos rehellisiä ollaan niin Noa oli saanut jo synnyinkodissaan rymistellä putken läpi, ali ja yli :D

Mutta jos nyt vaikka aloitettaisiin helmikuun sadosta, nimittäin sehän oli meidän kannalta oikein kannattava reissu!


TADAA!
Toinen sert käytiin hakemassa Pellon helminäyttelystä :)! Tuomari kehui kovasti Linan sivuliikettä, mutta koska etuliike oli hiukan epätasainen, ei laittanut ensimmäiseksi. Mahtava tyttöhän se on, meni täysin yli odotusten tämä esitys.

"Harmonisk välskapad tik. Vackert uttryck. Vackert huvud. God länge i kroppen. Acceptabel vinkel i front. Liket raka mellanläholer (?). Bra svans. Prima steg fram. Önskes lite mera (takapotku), hunder blir obalanserad i rörelsen. 

Koska liikkeessä etujalkojen asento korjaantuu ja suoristuu => Ok."
- Vigdis Nymark
NUK-ERI1 SA PN3 SERT

Me Linan kanssa nyt varmaan taukoillaan näyttelyiden saralla, ellei nyt jostain tupsahda mukavaa norjalaista tuomaria! Linalla nyt kun ei kuitenkaan ole tarkoitus pentuja teettää enkä siksi tee ylimääräisillä serteillä mitään (mitäpä nyt niillä tarvittavillakaan varsinaisesti) niin ei olis mulle muuta kuin turhaa rahanmenoa. Mutta innolla odotan sitä että päästään Noan kanssa pyörähtelemään kehässä, oon niin innoissani mitä siitä kasvaa :)! 

Noa on onnistunut myös tekemään tuhojaan, söi muiden muassa mamman ainoan kameran muistikortin. Noh, oli jo vanha ja sainpahan hyvän syyn ostaa uuden. Onni onnettomuudessa kenties? Hiihtolomaviikko vietettiin Annan luona majaillen ja kaikkea turhaakin turhempaa tehden. Loppiaisena käytiin seuraamassa islantilaisten paimentamista ja nappailemassa muutamia kuvia, myös Noa oli menossa mukana ;) Lampaankakat on herkkua. Nähtiinpä myös äitiä pitkästä aikaa, ei huolinut äippä poikaa enää siipensä alle :(





Tarkka paimen!
Noa pääsi myös tutustumaan Mallan kanssa kaupunkielämään. Käväistiin Stradassa kaakaolla bussia odotellessa, osasi poika sitten loppujen lopuksi olla hiljaakin hetken aikaa. Terhakka poika, kaikkialle pitäisi ehtiä! Noa on myös osallistunut Animagissa järjestettyyn pentukerhoon, poika on meinannut vaan alistaa kaikkia itseään vähänkin pehmeämpiä koiria. Innolla odotan teini-ikää.

Rankkaa kaupungissa
Nyt ollaankin majailtu Jyväskylässä kotoseudulla. Noa on otettu hyvin vastaan meidänkin perheen puolesta, vaikka muuta odotinkin. Tänään sitten käytiin issikkalenkillä Linalle jo tuttujen Tassumäen Kossin ja Ginfaxi's Mori Stigandin kanssa, tällä kertaa menossa oli myös nuori Skuld! Noa ihastui tähän kaksi kuukautta itseään vanhempaan fawn neitokaiseen ja yhdessä he päättivät rypeä kurassa ja p*skassa <3 Emäntä tykkäsi hyvää.











Oli hieno päivä pörriäisten kanssa. Skuld oli oikein ihana ja kyllähän sitä Kossiakin uskallettiin käydä haistelemassa vaikka tommonen iso poika onkin ;) Noa painoi viime ell. käynnillä n. 7kg, ensi viikolla nähdäänkin sitten kuinka paljon on massaa tullut lisää. Monesti minulta kysytään onko tämä suomenlapinkoira, mutta vielä useammin mulle tunnutaan sanovan et onpas lihava pentu. Se on vain karvaa ihmiset >:( 

Kevättä rinnassa!