18 elokuuta, 2013

Kolmasosa valio!




Tämä kesä on ollut parhaimpia aikoihin ainakin sään osalta! Itse vuorotyötä tekevänä en ole päässyt nauttimaan tästä antoisasta kesästä juuri lainkaan, mutta ne vähäisetkin hetket ovat olleen uskomattomia. Kesän mittaa olen käyttänyt Linaa useasti uimassa ja neiti on uskaltautunut hiukan jo uimaan omatoimisesti, kavereiden ohjaamana tietenkin ;) Uinti tuntuu tuottaneen tulosta lihasten osalta, sillä tyttösen selän ryhti on parantunut 



Treffasimme myös jälleen Ginfaxi's Moria ja Tassumäen Kossia. Kossista olikin tullut oikein ISO poika capsilla ja selkeästi murrosiän oireita oli havaittavissa. Poikasta kun kiinnosti kovin Lina ja pientä kinaahan uroksilla oli meidän missistä. Mori oli huomattavasti maltillisempi, kun Kossi taas narisi ja nurisi harmistustaan ku Lina ei tuntunut lämpenevän jätkän pätkälle. Kaivovesi on ihanteellinen uimapaikka koirille, että ihmisille. Hiekkapohja, lämmin vesi ja matala ranta, mitä muuta sitä saattaisikaan toivoa?











 Kuvia niin paljon, että iso käden puristus sille, joka jaksoi selata koko sivun läpi.

Mutta tämän kertaisen blogin kohokohta lienee meidän Joensuu KV reissu 10.8.-11.8. jonne olin Linan ilmoittanut molemmille päiville junioriluokkaan. Lauantaina issikoita oli runsaat viisi kappaletta ja sunnuntaina taas neljä. Sää oli epävakainen ja sunnuntaina taivas repesikin satamaan. Onneksi meillä oli teltta näyttelyalueella, eikä siis tarvinnut taivaan alla värjötellä! Reissun aikana majoituimme Lauran luona, iso kiitos hänelle majapaikasta ja telttamajoituksesta! Lina ja Myrn tulivat älyttömän hyvin juttuun, aivan kuin olisivat olleet kaveruksia jo pidemmän aikaa.

Issikoita meidän seurana olivat Punapihlajan Nammi, Tunturiketun Jorunn Vorperla, Tunturiketun Udi Raudsokki ja Dimma. Dimma ja Lina oli myös toinen parivaljakko, joka tuntui löytävän yhteisen sävelmän vaivatta.

Tunturiketun Jorunn Vorperla, Tunturiketun Udi Raudsokki, Katimon Meyja ja Dimma
Ja hukkaan heitetty reissuhan tämä ei ollut missään nimessä! Molempina päivinä nimittäin napattiin ruusukkeita mukaan. Seuraavaksi vuorossa arvostelut.

"Kaunis ilmeinen, hyvä korvien asento. Hyvät mittasuhteet, rintakehä, kulmaukset ja hännän asento. Liikkuu hyvin."
- Steinbock Janiki, Israel
JUN-ERI JUK1 PN2 VASERT

Kyllä oli naama venähtää kun luin maininnan "liikkuu hyvin", sillä kaikissa aikaisemmissa näyttelyissä on tullut sanomista etukevyestä liikkumisesta. Ajattelin tuomarin olleen ensin vain mukava, mutta seuraavan päivän arvostelu sai minut miettimään uudestaan. Myös se, että tuomari puhui sujuvaa suomea sai ilmeeni hämmentyneeksi :D

"1 year old, excellent type, feminine, normal developed for her age, nice head & expression, good neck & shoulders, normal angulations, strong topline, moves well, double extra toes both side behind, nice coat for her age."
Mjaerum Eivind, Norja
JUN-ERI JUK1 PN2 SERT

Ja näin on sert-tili avattu! Hyvä meidän pikku Linjuri ;) Ja jälleen maininta hyvästä liikkeestä, ehkä tuo tyttö on tosiaan kerännyt lihasta, tai sitten vain oppinut kulkemaan nätimmin. Mene ja tiedä :D Sert napsahti meille kun Jorunn valioitui aikaisempana päivänä, onnittelut heille! Hihitytti hiukan arvostelussa "double extra toes" kun ei tuomari tai kehäsihteerit tienneet mitkä kaksoiskannukset englanniksi ovat.

Hyvä me, hyvä meidän joukkue!
 Kesä alkaa kuitenkin pikku hiljaa olemaan lopuillaan, töissä alkaa viimeinen viikko ja haiseva Oulu kutsuu taas. Ilmoitin meidät Koirakoulu Vietin agiryhmään ja aloitamekin sitten Syyskuun alusta kunnon treenailun! Innolla odotan tulevaa :)!


 Linan kanssa kävimme myös muistamassa ihka ensimmäisen koiraystäväämme tämän haudalla. Kauniit kukat kauniille neitokaiselle, vaikka luultavasti olisikin nauttinut enemmän niiden syömisestä kuin katsomisesta :)