11 lokakuuta, 2013

Kukkuru kuuluu


Syksy on edennyt jo pitkälle ja kesä on kaukana. Talvea ja lumileikkejä siis odotellessa!

On ollut ilo seurata Linan kasvua, tyttö on kehittynyt niin rakenteeltaan kuin luonteeltaankin aina vain parempaan suuntaan. Ei voi muuta kuin kiittää kasvattajaa aivan mahtavasta koirasta! 

Me ollaan aloitettu Linan kanssa agilityn harrastaminen, ja voi kyllä se tyttö nauttiikin siitä hommasta! Treenit ovat olleet itsellenikin varsin antoisia, etenkin kun huomaa miten välkky koira mulla oikeasti on. Linalle ei montaa kertaa tarvii näyttää et miten sinne putkeen tai pussiin mennään ku tyttö on menossa jo ihan oma-aloitteisesti sinne. Uusin temppu on ollut renkaan läpi hyppääminen, mikä ei kyllä tuottanut neidille minkäänlaisia vaikeuksia. Keppejä me treenataan joka kerta ja ne meneekin hyvin aina alkupäästä, mutta aina se viimeinen pujottelu tahtoo jäädä välistä. Linan ponnistukset on vielä aika hakusessa ja etenkin alastulot on tosi hurjannäköisiä.

Käytiinpä tuossa myös koirapuistoilemassa Rekikelin Kormakin ja Nokkapokan Mysslan kanssa. Mysslasta Lina ei niinkään välittänyt, mut nuori Kormak taitaa olla tyttösen uusia parhaimpia leikkikavereita :D Paremmin Kelminä tunnettu Kormak ei ollut moksiskaan Linan melko ronskista käsittelystä, poika leikki rohkeasti tyttösen kanssa.



Tänään treffattiin jälleen Ginfaxi's Mori ja Tassumäen Kossi. Pojat otti vähän yhteen alussa, urosten valtataistelua selvästi. Myöhemmin pojat kyllä rauhoittui ja Kossi selkeästi väisti hiukan Moria. Kossi on kuitenkin sen verran paljon isompi Moria, minkä Mori taas saattoi kokea uhkaavana. Mori myös näytti hiukan hätyyttelevän Kossia Linan kimpusta.







Seuraavat näytelmät olis sitten Jyväskylä KV marraskuussa. Enemmän sinne kyllä mennään katselemaan ja kavereita moikkaamaan ja issikoiden vuosikokouksessa pyörähtämään!