Viron jännitystä ja helteistä agia

Pientä hiljaiseloa ollut liikkeellä, mutta nyt vihdoinkin on reilusti kirjoitettavaa!

Ja Viron reissussa onkin enemmän kuin tarpeeksi kirjoitettavaa. Matkaan lähdettiin siis 18.4. järjestyksessä Joensuu - Jyväskylä - Tampere. Laura ajeli siis Joensuusta ja nappasi minut Jyväskylästä kyytiin, ajelimme Tampereelle, jossa sitten vietimme yön. 19.4. alkoi itse matka kohti Helsinkiä ja Tallinnaa. Matkaan lähti siis Laura ja häneltä kaksi shelttiä Minttu ja Myrn, Katjan Keeshond Tinja ja Jolannan Mello meidän ja Linan lisäksi. Helsingin keskustasta selvisimme suhteellisen kivuttomasti ja sitten päästiinkin odottamaan vuoroamme laivaan. Mello odotellessa väänsi häkkiinsä haisevat kakat, jotka onneksi saatiin siivottua ennen laivaan menoa. Laivamatkakin meni hyvin, mitä nyt Lina meni tuhoamaan kevythäkkinsä tulemalla molemmista päädyistä läpi :')

Viron puolella huomasimme, ettei navigaattori tunnekaan Baltian maiden karttoja. Minun kännykässäni olisi ollut navigaattori, mutta eihän tuo saanut kenttää koko reissun aikana. Jouduimme soittamaan kavereillemme Suomen puolelle, että katsoisivat google mapsista meille ohjeet eteenpäin. Näin jatkoimme matkaamme.

Katsoimme, että tuossahan on mukava marketti, mennään siis sinne! Jospa sieltä saisi ostettua vettä ja Viron kartan sattumalta. Kun käännyimme markettiin vievälle tielle, kuulimme kaikki epämääräistä rutinaa ja ratinaa. Äkkiä takalasi räjähti sisään suoraan koirien nenän eteen. Pysähdyimme marketin pihaan ja siinähän sitä sitten pohdittiin, että mitä seuraavaksi. Onneksi ystävällinen taksikuski, joka puhui vieläpä suomea, tarjoutui ajamaan edellämme ja viemään meidät lähimmälle korjaamolle. Korjaamolla meille laitettiin ilmaiseksi muovit takalasiin ja saatoimme jatkaa matkaamme.

Näköala huoneesta oli hemaiseva

Löysimme kuin löysimme tiemme hostellille, jota oltiin mainostettu kansainvälisenä ja kotisivutkin olivat olleet sekä englanniksi että suomeksi. Vaan kun respaan päästiin, ei asiakaspalvelija puhunut kuin viroa ja venäjää. Varauksistahan tämä henkilö ei tiennyt mitään ja koiristakin saatiin maksaa 10 euroa yhdeltä yöltä, koko poppoon koirien hinta siis 100 euroa. Kaikki olimme väsyneitä ja halusimme hyvin pian nukkumaan ja syömään, vaan huoneet olivat karmaisevat. Eihän sieltä mitään omia vessoja tai suihkuja löytynyt, kokolattiamatossa oli epämääräisiä tahroja, joissa koirat tykkäsivät kieriä. Ilmeisesti rekkamiehet olivat oksentaneet matot piloille :')

Huomasimme saapuneemme kauhujen hotelliin. Virolaiset/Venäläiset rekkamiehet tervehtivät meitä iloisesti käytävässä "Tere, tere!" ja örvelsivät aina aamutunneille astu. Naisten suihku oli onneksi lukittavissa ja avaimen sai vain respasta. Suihku oli yllättävän siisti, mutta kerran käynnin jälkeen siellä haisi pahasti märkä. Lattia oli epätasainen eikä vedet suinkaan valuneet lattiakaivoon vaan aiheuttivat tulvan pesuhuoneeseen ja loput vedet valuivat oven alta käytävän puolelle. Näin oli ilmeisesti käynyt useamminkin, sillä alakerran katossa oli havaittavissa ruskea läntti. Kaikkialla haisi tupakka, vaikka kieltoleimoja oli joka nurkassa. 

Hygieniasta kertoo varmasti paljon se, kun perjantaina vessanpönttöön ilmestyi jarrutusraita eikä sitä siivottu koko viikonlopun aikana pois. Seuraavassa pieni kuvakokoelma hotellilta.

Ruhtinaallinen pyyhekoko

Ei tupakoida, mutta joka paikassa lemusi rööki

Paloturvallisuus kohdallaan

Hygieniataso myös kohdallaan

Ihan puhdas vessaharja

Seinän ja lattian välissä ihmisen mahduttava kolo, näkymä suoraan alempaan kerrokseen 

Kuva toisen kerroksen katosta naisten suihkun oven juurelta

Lipastoa ei varmaan putsattu ikinä

Vessan ovet eivät menneet lukkoon eivätkä valot syttyneet, lattialla vettä

Noh, näyttelyihin Rakvereen päästiin kivuttomasti ja parkkipaikankaan löytämiseen ei mennyt pitkään. Jouduimme vain jatkuvasti väistelemään lasinsiruja, niin auton takalasista tulleita kuin ihmisten rikkomien pullojen. Yllättävää kyllä, yksikään koira ei saanut haavoja anturoihinsa, me ihmiset tosin otimme osamme.

Näyttelyt menivät ensikertalaisiksi todella hyvin, ainoana issikkana tietenkin sijoitus oli ensimmäinen, mutta sertejä ei tällä kertaa valitettavasti saatu. Ensimmäisenä päivänä Arne Foss antoi meille ERI1 ja ihasteli islantilaisen energistä luonnetta.

Still very imature, very mature baby, nice head & expression, well carried ears, correct eyeshape, good neck, correct feet, nice topline standing, well set tail, OK bone, very babish on the move, good coat texture, but not in full coat, nice temperament

Toisena päivänä tuomarina oli Annika Ulltveit-Moe, joka antoi Linalle EHn. Kovasti rokotti pentumaisuudesta ja etukevyestä esiintymisestä. Taisipa otsapenkereestä ja ja hännästäkin mainita jotain, vaikka Linahan käntää erinomaisesti häntäänsä. En antanut kuitenkaan loppujen lopuksi arvostelun lannistaa meitä. Tinja pärjäsi kuitenkin hyvin molempina päivinä ja nappasi sertit sekä ropit valioituen samalla. 

Onnea Tinja!

Myrn, Lina, Mello, Tinja, Minttu

Matka takaisin Suomeen saattoi alkaa. Matkaamme tietenkin tarttui hiukan Viron tuliaisia ;) Helsingistä ajettiin jälleen Tampereelle, jossa yövyimme. Maanantaina lähdimmekin kohti Jyväskylää Lauran kanssa ja matka sujui väsyneen leppoisasti. Minut oli tarkoitus jättää Vaajakoskelle, ja kun auton etupuoli oli hypyttänyt oudosti ajattelimme että rengastasapainoissa on jotain häikkää. Sanoin että pysähdytään tuohon kylmäasemalle ja katsotaan ne siinä samalla. Kaksi vasemmalle käännöstä oli kuitenkin liikaa automaattivaihteiselle ratsullemme, ja sehän levisi kylmäaseman pihalle. Siinähän sitä päätä raavittiin ja pohdittiin mitä tehdään, soitin sitten isäni paikalle katsastamaan tilanteen. Isäni soitti autolle hinauksen korjaamolle ja antoi sitten oman autonsa, jotta voisin heittää Lauran kotiinsa kun hänellä oli seuraavana päivänä töitä.
Riemuisa matka Joensuuhun saattoi alkaa. Pääsimme perille turvallisesti, mutta minun täytyi väsymyksestä huolimatta ajaa takaisin Jyväskylään samaisana iltana. Ajomatkaa reilut 500km ja ajoaikoo kevyet 6h johon tietenkin lisättynä Tampere - Jyväskylä väli, jota en tosin ajanut. Kotiin saavuin klo 00:00 jälkeen. Matka oltiin saatu päätökseen, tapahtumarikas ja rankka se oli, mutta mitään en kadu!

---

Vaan 17.5. oli aika kohdistaa katse Pohjois-Suomen issikoiden agitreenejä. Lina ja minähän ollaan täysin aloittelijoita, mutta tästä kerrasta oli paljon hyötyä meille. Helteestä huolimatta tyttönen jaksoi  harjoitella innokkaasti aina loppuun asti. Putkeenhan neiti meni käskemättäkin, se kun tuntui olevan tämän lempieste. Hypyt tämä myös tajusi vihdoin kunnolla ja onnistui jopa menemään kaksi peräkkäin, mutkaputkesta hyppyyn ja hypystä suoraan putkeen. Ohjaajakin sanoi että ehdottomasti agia treenaamaan, on sen verran sähäkkä ja energinen pakkaus tämä meidän neiti :) Ensi syksynä siis! Ja huomenna uimaan.

Päivän päätteksi käytiin vielä naapurin bordercollien kanssa pyörimässä niityllä. Vielä riitti virtaa kaverin kanssa leikkimiseen!

Voiko islantilainen viisaammalta näyttääkään

Hyvää kesää kaikille!